Thaimaan suosittuja kohteita

...

Rauhan ja levon Rayong

Noin viidenkymmenen kilometrin päässä Pattayan vilskeestä, Siamin lahden länsipuolella sijaitseva Rayong on idyllinen thaimaalainen pikkukaupunki, jonka rentouttava ilmapiiri poikkeaa täysin Bangkokin ja Pattayan hälyisestä ihmisvilinästä. Rayong on oivallinen kohde rauhallista lepolomaa suunnitteleville, lapsiperheille, häämatkalaisille tai vanhemmalle väelle, jota ei enää kiinnosta kilpajuoksu satojen aktiviteettien välillä. Rayongissa voi nähdä todellista thaimaalaista arkea ja hintataso sopii pienemmällekin budjetille.

Thaimaalaisten oma lomaparatiisi

Monet thaimaalaiset viettävät lomiaan Rayongissa, eikä alue ole niin kansoitettu ulkomaalaisilla turisteilla kuin moni muu Thaimaan lomakohde. Rayongin kaunis, silmänkantamattomiin jatkuva ranta antaa tilaa hengittää ja vapautua suorittamisen pakosta. Alue on todellinen paratiisi niille, joille loma on olemista, ei tekemistä. Viikonloppuisin Rayongin elämä on vilkkaampaa, mutta ruuhkaiseksi sitä ei silloinkaan voi sanoa.

Läheltä Rayongia, Ban Phenin kalastajakylän muutamassa pienessä ravintolassa nautiskelijat voivat herkutella aidolla thairuoalla. Etenkin paikallisten suosikki, kauniilla paikalla joen äärellä sijaitseva Tamnan bar on upea ruokapaikka niille, jotka eivät syty hotellin ruokatarjonnasta. Shoppailemaan ei Rayongiin kannata tulla, sillä ostoskeskuksia ei ole, mutta aina on mahdollista poiketa ostoksilla vaikka Pattayassa tai Bangkokissa. Samalla voi yhdistää rantaloman rauhan ja kaupunkiloman aktiviteetit. Rayongista löytyy kuitenkin matkamuistoiksi paikallisten tekemiä käsitöitä, eikä hintatasokaan päätä huimaa.

Itse Rayongin alueella ei juuri ole nähtävyyksiä, mutta tekemistä kaipaaville löytyy kyllä toimintaa. Rayongin rannoilla voi harrastaa vesiurheilua sukeltamisesta ja snorklaamisesta vesiskootteriajeluun ja surffaamiseen. Kannattaa hyödyntää myös Rayongin hyvät kalastusmahdollisuudet. Rayongissa on paljon upeita rantoja, kuten Ao Kai-Laem Tan, Hat Sang Chan ja Hat Sai Kaew. Pehmeähiekkaisista rannoistaan kuuluisa Koh Sametin saari on loistava retkikohde ja Kwai-jokea pitkin pääsee seikkailulle vaikka Myanmarin rajalle saakka.

Rayong on lapsiperheen valinta

Lomakohteena Rayong on hyvä perheille, joissa on pieniä lapsia  ja muille, joille pitkien matkojen kulkeminen on työlästä. Jos loman päätarkoituksena ei ole shoppailla tai tuulettua kaupungin yöelämässä, kannattaa suunnata Rayongiin rentouttavalle rantalomalle.

Post to Twitter Post to Facebook

Arvioi artikkeli:

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä Ei vielä arvosteltu.
Loading ... Loading ...


Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet! Jos haluat näyttää kuvan kommenttisi yhteydessä, hae gravatar. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista tai luovuteta kolmannelle osapuolelle.

Thaimaa-faktat

  • Viralliset kielet: Thai
  • Aikaero Suomeen: +5 tuntia
  • Valuutta: Baht (THB)
  • Sähkö: 220V
  • Väkiluku: 66 720 153

Thaimaa

Äänestys

Parasta Thaimaassa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...
Thaimaan sää

Katso Thaimaan sää


Thaimaassa.fi esittelee kaupungin parhaat matkavinkit, nähtävyydet, lennot ja hotellit.