Tietoa ja vinkkejä matkalle Thaimaaseen

...
Vain tunnin lentomatkan päässä Bangkokin hälystä matkailija pääsee nauttimaan Thaimaan toiseksi suurimman saaren, Koh Samuin trooppisesta kauneudesta. Siamin lahdella sijaitseva Koh Samui oli aluksi turvapaikka, jonne kalastajat vetäytyivät huonon sään aikaan odottamaan aallokon tyyntymistä. Saaren alkuperäiset asukkaat olivat malesialaisia ja kiinalaisia merten kiertolaisia, jotka lumoutuivat saaren kauneudesta ja koskemattoman luonnon yltäkylläisyydestä. Koh Samui on vielä tänäkin päivänä tunnettu vehreistä kookospalmuistaan, matkailijan hipiää hellivistä valkeista hiekkarannoistaan ja upeista vesiputouksista. Sadekaudella, lokakuusta joulukuun puoliväliin, sadetta tulee runsaasti, mutta kuivan kauden aikana lämpötila liikkuu 30 celsiusasteen tietämillä ja sää on otollinen todelliselle unelmalomalle!
Koh Samui on jokaisen vesipedon unelma. Saaren lämpimissä vesissä viihtyvät sekä kokeneet sukeltajat että ensikertalaiset, joille on tarjolla kohtuuhintaisia, eri kielillä pidettäviä sukelluskursseja. Kursseja on saatavilla myös aiempaa kokemusta omaaville. Sukelluskohteeksi saari on todellinen paratiisi. Virtauksia on, mutta ne eivät ole vaarallisen voimakkaita, vesi on kirkasta ja näkyvyys hyvä. Koh Samuissa järjestetään myös päiväretkiä, joille osallistumalla pääsee tutustumaan sellaisiinkin sukelluskohteisiin, joihin ei ehkä muuten osaisi hakeutua. Jos ei ole kiinnostunut sukeltamisesta, mutta vedenalainen maailma houkuttaa, voi lähteä myös ohjatulle snorkkelikierrokselle saaren ympäri.
Golfista kiinnostunut löytää Koh Samuista peräti kolme upeaa golfkenttää. Santiburi Golf sijaitsee noin 15 minuutin ajomatkan päässä Chawengistä ja on pituudeltaan 6142 metriä. Ainutlaatuinen, kansainvälisesti tunnustusta saanut rata myötäilee saaren henkeäsalpaavan kaunista luontoa. Royal Samui Golf & Country Club sijaitsee kymmenen minuutin ajomatkan päässä Lamaista. 18-reikäinen golfkenttä ja täyden palvelun klubi takaavat viihtyisät olot ja kaikki golfin harrastamisen ilot niin ulkona kuin sisällä. Royal Samui Golf & Country Club tarjoaa golfin lisäksi muutakin vapaa-ajan toimintaa ja varmistaa täydellisen rentoutumisen ja mieleen painuvan kokemuksen. Klubitalosta löytyy mm. kolme ravintolaa, urheilubaari, kuntosali, kokoustilat ja uima-allas. Bo Phut Hills Golf Club sijaitsee lähellä Bo Phut Beachia. Se on Samuin uusi 9-reikäinen golfkenttä, joka on laadukas vaihtoehto niille, joilla ei ole intressiä viettää golfin parissa aivan koko päivää.
Kulttuurista tai uskonnoista kiinnostunut voi Koh Samuin saarella tutustua useisiin buddhalaisiin temppeleihin, jotka ovat monelta matkailijalta vähälle huomiolle jäävä visuaalinen ja elämyksellinen aarre. Antiikkisia buddhankuvia ja hämmentävän värikkäitä ja kiehtovia temppeleitä katsellessa, ja niihin liittyviä tarinoita kuunnellessa vierähtää helposti vaikka koko päivä. Kenties Koh Samuin kuuluisin maamerkki on Wat Phra Yaissa istuva 12 metriä korkea kultainen Big Buddha, jonka voi nähdä useiden kilometrien päähän. Muita tutustumisen arvoisia nähtävyyksiä ovat mm. Kunaram Temppelin muumioitunut munkki, sadoista kaloistaan kuuluisa Wat Plai Laem temppeli, Coral Buddha, Samret temppeli ja upea Wat Leam Sor Chedi.
Temppeleihin tutustuvan on muistettava pukeutua kunnioittavasti!
Koh Samuin saari käy matkakohteeksi kaiken ikäisille, myös perheellisille. Lapsiperheille onkin saarella runsaasti tekemistä ja näkemistä. Jos rantaelämä kyllästyttää, voi lähteä testaamaan miltä tuntuu matkustaminen elefantin selässä, vierailla käärmefarmilla, eläintarhassa, tai pelata vaikka kierros jalkapallogolfia. Koh Samuin luonto ja aktiviteetit luovat ihanteelliset olosuhteet unohtumattomalle lomalle!
Arvioi artikkeli:
Kerro mitä ajattelet! Jos haluat näyttää kuvan kommenttisi yhteydessä, hae gravatar. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista tai luovuteta kolmannelle osapuolelle.
Thaimaassa.fi esittelee kaupungin parhaat matkavinkit, nähtävyydet, lennot ja hotellit.